TARINA
laadukkaista raaka-aineista lähellä sinua
Oli aika, kun Helsinki oli pienten makkaranvalmistajien ja lihanjalostajien kaupunki. Siellä hampuusit, aatelisrouvat ja venäläinen sotaväki kulkivat samoja katuja etsien Seeckin, Kniefin ja Marschanin makkaraherkkuja. Tämän perinteen jatkaja on Helsingin Makkaratehdas, jonka korkealle noteeratut tuotteet ovat tavoittaneet laajan herkkusuiden suosion Helsingin raitiovaunuista tutuissa kelta-vihreissä pakkauksissaan.
Helsingin Makkaratehtaan tunnetuin tuote on jo 50 vuotta lähes samalla reseptillä valmistettu Yönakki, jonka Akateeminen kiuasseura on valinnut aikoinaan kaikkien aikojen parhaaksi luonnonkuorinakiksi. Perniön Liha ja Helsingin Makkaratehdas ovat voittaneet useita palkintoja. Viimeisimpinä voittoina ovat Vuoden 2012 ja 2014 Paras Makkara -palkintot, jotka myönnettiin Helsingin Makkaratehtaan Rööperin Chiligrillille ja vuonna 2014 palkinnon pokkasi HMT Lammasmerguez. Palkinnon jakaa vuosittain Akateeminen Kiuasseura. Monien testien kärkipaikoilta ovat löytyneet mm. Currywurst, Chorizo, GrilliTrio ja Joulumakkara. Taloussanomien ”Suomen Paras Makkaratehdas” vertailussa vuonna 2012 Perniön Liha ja Helsingin Makkaratehdas rankattiin sijalle kaksi (10 vuoden maratontaulukko). Makkaroitamme yhdistävät korkea laatu ja aidon lihan maku, eikä niissä ole käytetty mekaanisesti erotettua lihaa, kamaraa eikä natriumglutamaattia. Kaikki tuotteemme ovat laktoosittomia, gluteenittomia ja soijattomia.
Arvostamme vanhoja pikaruokaperinteitä ja halusimme siksi tuoda valmisruokahyllyyn laadukkaan vaihtoehdon. Helsingin Makkaratehtaan Aseman Möttönen kahdella Yönakilla on grilliruuan ystävän paras kaveri. Lisäksi tarjoamme äkäiseen ja pikaiseen nälkään tarkoitettuja tuotteita kuten Döner Pitakebabit. Pikaruokatuotteemme ovat tietenkin korkealaatuisia ja kotimaisia.
Vuonna 2008 Perniön Liha osti Helsingin Makkaratehtaan liiketoiminnan ja voimme olla ylpeitä siitä, että 1930 perustettu perheyritys haluaa jatkaa tehtaan perinnettä ja tuotteiden kehittämistä. Sillä slerba se on, joka pitää stadilaisen kondiksessa